tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ainakin sun jalat toimii

Mitä enemmän selaan somekanavia, sen enemmän alan epäillä meidän suhtautumistamme omaan
kehoon, muihin ulkoisiin piirteisiin, sekä siihen,  mitä olemme oikeasti.


Puhutaan oman kehon rakastamisesta ja hyväksynnästä, mutta rakastammeko oikeasti, vai sanommeko vain?

Tietysti on äärimmäisen hieno edistysaskel, että tietynlaisen kropan havitteleminen on pieneltä osin siirtymässä taka-alalle. Varressa saa sittenkin olla vähän muhkuroita, rosoisuutta ja pehmeyttä. Saa näyttää ihmiseltä kentaurin sijaan.

Kuitenkin surullisen iso joukko ihmisiä pitää normaalina ja hyväksyttävänä kehoa, jota ei välttämättä ole olemassakaan. Katsomme putkinäköisesti ja näemme vain kaiken sileän ja rasvattoman oikeana. Pyörimme ympyrää ja palaamme aina samaan alkukysymykseen; miksi minä en näytä tuolta.

Kuitenkin samaan aikaan kun media luokittelee meidät rasvapalloiksi, huutaa Kendrick Lamar haluavansa nähdä raskausarvellisia pyllyjä. Toisaalta mukavaa, että joku on havahtunut  todellisuuteen. Tuntuu, että ihmiskehosta on vuosien saatossa muokattu vain mielikuva, joka on  todella vieraantunut todellisuudesta. Isn't that scary?

Kauheasti me myös soimaamme itseämme. On liian paksut jalat ja allit heiluu. Itse sorrun usein samaan, mutta tämän aivoripulin vallitessa muistuttelen mieleeni, että kappas vain, nää jalathan muuten toimii. Voin kävellä, juosta ja kiivetä. Mitäs helvettiä pitäisi vielä muka saada?

Kädetkin toimii, ja pääkin jotenkuten. Pitäisikö siis vaikka keskittyä siihen, mikä on loistavasti, eikä siihen mikä puuttuu? Huh. Hengästyttää ajatella, miten paljon tehokasta elinaikaa käytämme mokoman pohtimiseen.

Entäs jos seuraavan kerran itseinhon iskiessä muistelisimme kaikki tuota edellämainittua, ja soimaamisen sijaan silittäsimme niitä alleja ja kiittäisimme niiden toimivuudesta? Voi kuulostaa typerältä, mutta tarpeeksi tätä ajatusleikkiä tehdessämme, alkaa jokin päässämme muuttua. Miten paljon saisimmekaan aikaan, jos keskittäisimme kaiken sen energian itsestämme poispäin.

Paljon on matkaa, mutta ei Roomakaan päivässä rakentunut. Opetellaan rakastamaan meitä, niin voidaan rakastaa muitakin. Arvostetaan toimivia varsiamme ja hoivataan niitä. Ei pidetä itsestäänselvyytenä mitään, ja nostetaan itsemme välillä jalustalle. Ollaan, eletään ja ihmetellään, kuin viimeistä kesäpäivää.






2 kommenttia:

  1. Hei mistä nuo housut ja paita ovat :o ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      Paita on Zalandolta ja housut Bikbokista! :)

      Poista

Ihanaa, että olet täällä!
Kysy, ihmettele tai kerro mitä kuuluu. Ravi de vous rencontrer!