sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Matkalla perille

Olen lukenut paljon juttuja siitä, miksi sunnuntai on kenenkin mielestä ihana päivä, ellei jopa viikon paras. Täytyy myöntää, että aikaisemmin luin niitä vähän huulipyöreänä. Miksi kaikki rakastavat päivää, jonka itse halusin poistaa kalenteriviikosta?


 12.9.2015, Sunnuntai

Havaitsen superlatiivisia luonnehdintoja ja onnen hehkutuksia. Esimmäisellä on lupa tehdä mitä vain, toisella on lupa tehdä ei mitään. Kolmas tekee jotain, jos huvittaa. Jokainen esimerkki nauttii sunnuntaista haluamallaan tavalla, ilman sitoumuksia, stressiä tai velvollisuuksia.

 Minä katson kelloa. 8:03.
 The Simsin viikatemiestä ei näy. Petyn. Ei saatana, ei se vienyt mua tänäkään yönä. This day is cancelled.
 Leikin viisi minuuttia kuollutta ja nousen ylös. Olo on levoton ja stressaantunut. Kaulan lihaksia ja päätä kiristää. Leuka väpättää. Kutsun sitä henkiseksi krapulaksi.


 *** 


Siinä missä muut ihmiset pysäyttivät kellonsa toivoen, ettei sunnuntai koskaan vaihtuisi maanantaiksi, minä toivoin pystyväni skippaamaan koko päivän yli.  Harrastinkin usein yöriekkumista suunnitelmallisesti siitä syystä, että olisin viimeistään sunnuntaina niin hirveässä univelkatokkurassa, että päivä sujahtaisi puolikuolleena sujuvasti ohitse. Oikeasti päivät väsyneenä ja huonovointisena kestivät tuskallisen pitkään. Energia ei riittänyt mihinkään, mutta en sallinut itselleni lepoakaan. En saanut nukuttua pitkään, koska jokin huusi päässäni ettei se käy laatuun. Puhumattakaan, että olisin katsellut leffoja tai sarjoja. Saattoi tietysti johtua siitäkin, että edustan sitä sukupuuttoon kuolevaa fossiililajiketta, joka ei omista Netflixiä. 



Mutta miksi sunnuntai oli paisunut koko päivän mittaiseksi möröksi, mustaksi pilveksi? Oloksi ja mielentilaksi, joka sai Skamin Noorankin avaamaan korkin? Sen tilanteen olen toki kokenut muulloinkin kuin sunnuntaisin ja ehkä hieman liian useita kertoja. Enkä silti ole koskaan kaatanut siihen oloon.  Enkä muuhunkaan. Tein tosin jotain muuta täysin yhtä epäkorrektia, jota oli aikaa sitten surra sunnuntaisin. En ole varma, mutta luulen niin.  Koko viikon soimaukset ja soimaamatta jättämiset surisivat yhtä aikaa päässäni. Mutta minkä takia? En muuten nimittäin itseasiassa itsekään tiedä.

***

 Välissä kului muutama maanantai ja sunnuntai. Ehdin ajatella paljon. Mietin kovasti mitä onnellisuus on. Tulin kerta toisensa jälkeen samaan lopputulemaan. Onnellisuus on sitä, kun ei enää tarvitse kysellä koska ollaan perillä. Ollaan perillä, riippumatta siitä missä ollaan. Sunnuntai, tai minkään muunkaan päivän onnellisuus ei siis ole lokaatiosta riippuvainen. Kun on  hyvä olla siellä ja hyvä olla täällä (*osoitan rintakehän vasemmalle puolelle*), voi mennä minne tahansa tietäen olevansa jo perillä.




5.2.2017, Sunnuntai 💕

10:07
Heräsin auringon nousuun. Kävin luistelemassa, nappasin aamuauringon säteet kasvoilleni. Taivas hymyili minulle. Olin vähän ikävissäni, mutta kestin sen. Söin Runebergin torttua ja lähdin töihin. Illan tanssitreenit ottivat viimeisetkin kireydet kropasta. En voi liikaa korostaa tanssin positiivisia vaikutuksia.
Olin väsynyt, katsoin pari jaksoa Skamia ja menin nukkumaan. Olin ihan tyytyväinen itseeni, vaikka jokin edelleen kuiskii korvaani soimauksia minusta. Hiljensin ne unen ajaksi, koska ovathan ne loppujen lopuksi ihan höpöjuttuja. Sain nukahtaa levollisesti, vaikka en tiennyt mitä seuraava viikko toisi tullessaan.


***



Mutta mitä tapahtui sunnuntaille? Saatatte ehkä miettiä. Ja minä pelkään ettei minulla ole selvää vastausta. Taaskaan.
Ehkä minäkin halusin löytää perille.  Ja minä taisin myös löytää. Sitä ennen piti vain luopua parista jutusta, ja voi veikkoset minä voin kertoa, että joskus luopuminen aiheuttaa suuremman helpotuksen kuin se tunne kun löytää hukkuneen puhelimen tai rahapussin sittenkin sieltä laukun pohjalta.
Enkä minä voi sanoa ollakseni täysin perillä, mutta en ole siitä pahoillani. Matka perille tulee nimittäin sisältämään vielä monta vaihetta ja minä odotan innolla niitä. Voimme kai sitten vilkuttaa toisillemme periltä, eikä ainoastaan sunnuntaisin, vaan viikon jokaisena muunakin päivänä.






 27.2.2017, Maanantai

Minua unettaa. Aamupala jäi vaiheeseen, pakko siis  keretä kauppaan ennen töitä. Tuuli puhaltaa vasten, mutta se on minulle lempeä. Hmm. Lempeä. Sillä tavalla haluan kohdella itseäni tänään.
Minä selvisin siitä. Aurinko nousi tänäänkin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että olet täällä!
Kysy, ihmettele tai kerro mitä kuuluu. Ravi de vous rencontrer!