sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sijoitusneuvoja

Mietittiin tänään ihan ammattilaisten voimin, että entä jos musta tulisikin psykologi. Tai lastensuojelija. Tai rikostutkija.

Olen kuullut monesta suusta, että ammatinvalintapsykologista ei ole mitään hyötyä. Ei kuulemma selviä mitään. En tiedä miksi, mutta minua auttoi kovasti. Eihän kenelläkään ole suoraa vastausta siihen, mikä juuri sinusta tai minusta tulee isona, mutta itse imen kaiken mahdollisen ohjauksen ja opin mitä vain tarjolla on.
Minun on vaikea käsitellä koulutustarjontaa yksin. Tarvitsen kovasti ulkopuolisia neuvoja kertomaan ja ohjaamaan, mitä voisin opiskella ja mitä mahdollisuuksia minulla on.


Liittyen luonteeseeni, minun on kovin hankala jäsennellä tietotulvaa, puhumattakaan keskittymisestä sellaisen keskellä. Lisäksi teen paljon olettamuksia siitä, mitä en mahdollisesti osaa ja missä en pärjää, ja tämä osaltaan vaikuttaa tehokkuuteeni. No mutta luonnollistahan se on. Suorituskyky laskee oleellisesti silloin, kun ei itsekään oikein usko tekemäänsä.

Vaihtoehtojakin on niin että huimaa. Kiinnostuksiakin olisi kovasti, mutta kaikkia ei saa yhdistettyä samaan ammattiin. Mielestäni toisaalta kaiken hauskan ei tarvitse sisältyä työhön. Mielestäni mielekästä työtä tärkeämpää ovat harrastukset. Ne harrastukset, joihin mennään työpäivän jälkeen väsyneenä, mutta joista palataan väsymyksen lisäksi onnellisina. Kaikkensa antaneina, tyytyväisinä. Se juttu, mikä tekee huonosta päivästä hyvän, ja hyvästä vielä paremman.

Eikä tämä tarkoita sitä, että täytyisi tehdä itselle täysin sopimatonta, innostamatonta pakkopullaa väkisin ja pilata oma elämänhalu. Mutta työn ei tarvitse olla mikään ylenpalttinen, suuri kutsumus. Riittää, että siellä viihtyy, kokee onnistumista ja ehkä tärkeintä on arvostaa tekemäänsä.



Tietysti on äärimmäisen hienoa, jos on olemassa kutsumus ja halu tehdä jotain tiettyä. Silloinhan ihminen pystyy motivaation siivittämänä huippusuorituksiin. Mutta kutsumus ei ole välttämätön. Suurin osa meistä kuitenkin miettii aamuisin, että montako kertaa ehtisi vielä torkuttaa. Töissä saa olla ihan kivaa.

***

Mutta onhan tässäkin ristiriitoja.  Joka paikassa hoetaan, että taistele unelmiesi eteen. Work for your dream body ja oikeastaan kaikesta kannustetaan tekemään helvetinmoista taistelua. Minä taas sanoisin , että rauha sielullenne, aina ei tarvitse mennä sieltä missä rima on korkein.  Pyhitä edes hetki aikaa miettimällä, mitä olet jo saavuttanut. Ja eikö loppujen lopuksi kuitenkin saavutuksien sijaan tärkeintä ole se mitä sulla on täällä 💗


Ja loppujen lopuksi, mikä sitten on se asia, joka on sillä taistelulla saavutettava? Kadehdittava kroppa vai rahapussi? Haluaisin kovasti haastaa ihmisiä miettimään, mistä syystä mitäkin tekee. Motivaatiota ja motivaattoreita on moneksi. Mielestäni surullisinta on huomata, kuinka monet pistävät itsensä likoon vain ulkoisesta motivaatiosta. Koska totuus on kuitenkin se, että ulkoisen motivaation siivittämänä tulokset eivät välttämättä ole pitkäkestoisia, tai edes haluttuja. Pitäisi erottaa ne asiat, mitä haluaa tehdä puhtaasta nautinnosta ja sydämestä, ja ne tavoitteet mitkä tulevat ulkoa, eivätkä ole sinun omiasi. Puhtaasta ilosta ja omasta tahdosta tehdyt asiat ovat niitä, jotka loppujen lopuksi kantavat hedelmää. Se hedelmä ei ehkä nostata talletuskorkoasi, mutta on silti korvaamaton etu sille henkiselle pääomalle, johon me kaikki voisimme sijoittaa hieman ahkerammin 😉


-Madame

3 kommenttia:

  1. Rauhaa sielulle haha toi oli kyllä hyvin sanottu! Niinkuin sanoit, nää tällaiset pohdinnat on tosi ajankohtaisia, mutta jokainen kyllä löytää ajan mittaa paikkansa! :-)

    VastaaPoista
  2. Tää oli tosi hyvin kirjotettu ja ihanaa pohdintaa! :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Voi kiitos paljon! Ihana kuulla, että pidit :) Nerokas blogin nimi sulla!!! Toimii todella hyvin mun mielestä! :)
      VastaaPoista

      Poista

Ihanaa, että olet täällä!
Kysy, ihmettele tai kerro mitä kuuluu. Ravi de vous rencontrer!